Kissanlootakaupassa

Lintuinfluennsan vuoksi aion ottaa kissaystäväni jälleen omiin hoiviini. Maaseudulla asumisesta kun ei ole juurikaan hyötyä jos kyseinen elukka ei voi liikuskella vapaasti luonnossa tipuja sun muita faunan jäseniä syöden.

Eilisellä kaupunkivaelluksellani huomasin täysin sattumalta houkuttelevan eläinkaupan ja vaistojen viemänä kävelin sinne sisään kuin villimies. Kassan takana seisoi kaksi tukevahkoa leidiä jos näin kauniisti valitsen sanani. Mutta jos totta puhutaan niin hulvattomia läskejähän he olivat ja söisivät varmaan myymänsä otukset ja näiden ruoatkin jos heidät yksin jättäisi pitämään putiikkia yllä. Tästä syystä heitä olikin kaksi: Toinen vartioimassa toista.

Tervehdin noita daameja reippaasi ja kävelin kaupan takaosaan nähdessäni siellä komeita katettuja kissanhiekkalaatikoita, joista minun kissani ei aikaisemmin olisi varmaan osannut edes uneksia. Olisin toki selvinnyt yksinkin tuosta katselmuksesta, mutta yksinäisenä nuorena miekkosena kaipasin alitajuisesti juttukaveria ja pyysin toista myyjätärtä avukseni.

Uhkea neitokainen vaikutti aluksi perin palvelualttiilta, mutta jo muutaman kysymyksen jälkeen olin huomaavinani hänessä pientä kärttyisyyttä. Hän kävi kysymässä toista myyjää avukseen, joka myöskin oli kärttyisä kuin helsinkiläinen taksikuski. Lopulta kyllästyin itsekin ja päätin lopettaa mokomien ihmisriepujen kiusaamisen jonninjoutavilla kysymyksilläni. Ehdin vain todeta palaavani uudelleen sitten kun asia on ajankohtaisempi, kun toinen myyjistä ehti innokkaansa kiljaista jotain mikä paljasti pulleroiden pahantuulisuuden syyksi tyhjän masun ja alhaisen verensokerin. "joko nyt voimme pitää sen ruokatunnin?"