Polkupyöräilijäin yhteinen päänvaiva

Pureudun jo toistamiseen lyhyen ajan sisällä suomalaisten poliitikoiden sielunelämään tai sen puutteeseen. Liikenneministeri Huovinen on ehdottanut juhlallisesti, että polkupyöräilijää tulisi mätkiä sakkolapulla jos ei kyseinen munansa mankeloija kypärää päänsä yläpuolella pidä. Toivon mukaan ehdotus ei mene läpi, mutta jos näin pääsee käymään niin siihen loppui meikäpojan polkupyörän selässä istuminen ja jalkojen hetkuttelu. Tämä siksi, ettei minulla ole varaa polkupyöräkypärään enkä minä moista tarvikaan sillä köyhällä ei ole aikaa pistää makuulleen asvaltille.

Oikeastaan en pyöräile nytkään sillä minulla ei ole polkupyörän lamppua enkä jaksa sellaiseen sijoittaa, koska siihen kuluva n. 10 euroa voi tulla vielä myöhemmin tarpeeseen. Helpointa on siis edetä kadunvartta kävellen. Kävellessä ehtii pohdiskella kaikennäköistä sillä kävely on etenemismuotona varsin hitaanlainen vaikka kävelisi niinkin nopeasti kuin minä.

Usein kävellessäni ohittelen hitaampia kävelijöitä ja tällöin ajattelen syöväni osan heidän sieluistaan. Uskon näin koska ohitsekäveleminen nöyryyttää ohitetun ja tekee hänestä kirjaimellisesti jälkeenjääneen. Ohitetun kävelystä tulee kumarampaa ja hänen mielensä täyttää tappion katkeruus. Sielunsyönnin takia kaikkein hitaimmin könköilevän kansanosan silmistä eli sielun peilistä paistaa usein varsin tyhjä katse.

Nyt moisia asioita kävellessäni pohtineena voin vain kysyä, että kannattaako Suomen valtion päästää kaltaisiani kaduille kävelemään ja syömään toisten suurella vaivalla erilaisin tragedioin ja traumoin mädännyttämiä sieluja vaiko antaa meille vapauden ajaa kypäröittä valottomilla pyörillä raajamme väsyneiksi ja päämme puhki?