Avoin kirje...sille taholle joka näistä asioista täälläpäin päättää
Näyttäisi vahvasti siltä, että Suomen valtaapitävät haluavat taklata alkoholijuomajanoisen kansan mietojen juomien kainosta syleilystä suoraan raa'an viinan ankeaan kurimukseen.
Vaikka minusta henkilökohtaisesti on mukavaa, että viina on halpaa, niin silti minusta alkoholiveron laskeminen väkevistä juomista oli selkeästi virhe. Tämän ovat kyllä itse poliitikotkin huomanneet, vaan eivät kumminkaan viitsi tätä asiaa perua, sillä sehän tarkoittaisi virheen myöntämistä. Ja se joka halvan viinan suomalailta veisi pois ei valtaa enää kauaa käsissään pitelisi.
Nyt tehdään toinen virhe. Mietojen juomien paljousalennusten kieltäminen johtanee melkolailla varmasti siihen, että 6- ja 12-pakkausten hinnat tulevat nousemaan niin korkeiksi että kaltaiseni humalahakuinen köyhä nuorison edustaja valitsee humalanlähteekseen oluen sijasta mielummin pullollisen väkevää viinaa.
Jokainen vähänkin maalaisjärkeä omaava ymmärtää, että miedot juomat ovat turvallisempi ja hallittavampi tapa humaltua kun alkoholi virtaa kehoon varsin rauhallista tahtia (ellei sitten käytetä juomisessa apuna kaljabongia). Väkeviä viinoja juodessa on helpompi sortua ylilyönteihin alkoholin rynnätessä kehoon valtaisina kulauksen kaltaisina purskauksina jotka sekoittavat juojansa vasta sitten kun viinaa on juotu jo liikaa. Seurauksena tästä on ärripurria, oksentelua, rivouksien huutelua, rumia naisia sekä vittumaisia taksikuskeja jotka eivät ota kyytiin koska eivät halua siivota autostaan oksennusta sekä rumia naisia jotka kuiskuttelevat punastelevan taksarin korvaan tuhmia ehdotuksia.
Kaipa minun on uhrauduttava asiani edestä ja nautiskella väkevää viinaa niin kauan kunnes saavutan autuaan juoppohulluuden (delirium tremens) ja näin aiheutan vahinkoa yhteiskunnalle ja lähimmäisilleni.
<< Home