keskiviikkona, elokuuta 17, 2005

Vituttaahan se kun teltta on jo pystyssä, mutta tytöt ei päästä sisään

Tämän päiväissä iltapäivälehdissä toitotetaan seksin puutteen vaaroista! Bodom-surmien syyttäjän mukaan syytetty Gustaffsoni suoritti kylmäveriset surmatyönsä koska ei päässyt harrastelemaan seksinpaskaa. Näin jälkiviisaana on helppo vihjaista Nilssille, että olisiko kannattanut harkita runkkaamista.

Toisaalta voisin mennä puolustusasianajajan leiriin ja tehdä syyttäjän puheet tyhjiksi. Oletus oletetun murhamiehen jäämisestä seksinharrastelusta ulkopuoliseksi on väärä. Seksiähän oletettu murhuri olisi voinut saada vaikka oman käden kautta, mutta kyse onkin pillunpaskasta. Sitä Gusti ei saanut vaikka olikin jo pitkän tovin ollut ns. teltta pystyssä.

Pillun puute olisi ollut siis syynä Nils-pojan aggressiiviseen käytökseen. Olisi polo mennyt vaikka lähimetsään hakkaamaan tattia tai vaikka kuristamaan käärmettä.

Muistettaisiinko noita Bodomin vuosien takaisia tapahtumia, jos pahuuden teosta epäilty olisikin poistunut rikospaikalta jo ennen kohlokkaita hetkiä ja huutanut vielä mennessään, "tästedes rakastelen vain itseni kanssa!"

Ehkäpä nyt olisi yhteiskunnan syytä menne kotiinsa miettimään, että onko se masturbeeraus oikeasti niin huono asia. Ei siitä oikeasti näkö mihinkään lähde ja kämmenten karvoituskin lienee tarua. Moni murhakin olisi jäänyt tekemättä, jos nämä asiat olisi osattu käsitellä ajoissa. Ottakaa oikeus omiin käsiinne.